|
Syksyllä lapset
esittelivät digitaalisia kasvejaan. Opettaja tunsi onnistuneensa
uuden opetuskokeilun ensimmäisestä vaiheesta.
Tehtävä toki oli helppo, koska useimmat lapset oppivat
kuvaamaan jo pienenä. Siksi opettaja pelkäsi, että
kasvien lajituntemus jää pinnalliseksi, jos
tehtävä rajoittuu vain dokumentointiin ja kuvien ihailuun.
Vuoden kuluttua he eivät tunnista
ensimmäistäkään kasvia. Siksi hän liitti
tehtävään muitakin ilmaisumuotoja, kuten
käsikirjoituksen, draamaa ja esiintymistaitoa.
Koiramainen tarina
”Aloimme kirjoittaa
satua, jossa kolme koiraa seikkailee niittykasvien maailmassa. Se
muodosti kehyskertomuksen, jonka sisällä piti esitellä
kameralla kerätyt kasvit ja niiden ominaisuudet. Sadun piti
kiinnostaa kuulijaa niin paljon, että hän samalla oppii
kasvioppia kuin varkain”, Pirkko Koskenranta sanoo.
”Annoin lasten vapaasti
tehdä sitä, mistä he eniten pitivät. Jotkut
lukivat kasvikirjoja ja etsivät lisätietoja
internetistä ja kirjastosta. Toiset pohtivat, miten fakta ja
kertomus sovitetaan yhteen. Yksi halusi kirjoittaa sadun
itsenäisesti, toiset taas muutaman hengen ryhmissä. Lopuksi
keksimme porukassa yhtenäisen juonen, joka sitoi
parikymmentä pientä kertomusta toisiinsa.”
Koskenranta on
työskennellyt pitkään opettajana mutta tämä
opiskelumenetelmä yllätti positiivisesti. Hän ei
tiennyt, miten viitos-kuutosluokkalaiset pärjäävät
äidinkielessä, koska erikoistui alkuopetukseen.
Koskenranta sanoo lukeneensa useita tutkimuksia ja artikkeleita
uuslukutaidottomista lapsista ja peräkammarin pojista, jotka
kiinnostuvat korkeintaan moottorikelkoista, koneista ja peleistä.
Poikien uskotaan osaavan
äidinkieltä huonommin kuin tyttöjen. Tässä
tehtävässä pojat kirjoittivat yhtä hyvin ja
innokkaasti kuin tytöt. Kertaakaan pojat eivät sanoneet
hänelle, että taasko me kirjoitamme. Päinvastoin he
pyysivät päästä jatkamaan työtä.
Opettaja arvelee onnistuneensa, koska lähti liikkeelle lasten
omasta kokemusmaailmasta.
Jokainen lapsi on kulkenut
niityllä ja ihastellut kukkia. He myös leikkivät
mielellään eläinten kanssa ja ne merkitsevät
paljon. Lapset saivat itse valita lemmikin, joka seikkailee sadussa.
Mielikuvitus lähti lentoon ja lapset tunsivat tehtävän
omakseen. Sitä ei aina tapahdu, jos opetus nojaa vain
oppikirjaan, teoriaan tai kaukaiseen asiaan. Siksi koirat
seikkailivat Tohmon kylän lähiniityllä
eivätkä Palestiinassa tai Afrikassa.
Pilkkusäännötkin
innostivat
Muutaman viikon kuluttua 18
tohmolaista oppilasta oli kirjoittanut satukuunnelman, jossa koirat
kuljeksivat niityllä tapaamassa kasvinkumppaneitaan.
Tässäkin tarinassa tapahtui kaikenlaista
yllättävää ja lapset eläytyivät draaman
käänteisiin niin täysillä, että opettajan
täytyi välillä hillitä heitä, ettei
alkuperäinen oppimistavoite unohtuisi.
Valokuvauksen, skannauksen,
tutkimustyön ja käsikirjoittamisen jälkeen Koskenranta
alkoi dramatisoida kuunnelmaa, josta jokainen oppilas sai oman
roolin. Tässä vaiheessa Medialanssi auttoi koululaisia
nauhoittamaan satukuunnelman videolle. Mikrofoni olisi toki
riittänyt mutta parempi tallentaa ainutlaatuinen tapahtuma
perheille ja jälkipolville. Tunnelmaa kun ei voi toistaa kovin
hyvin muistelupuheissa.
Vaikka lapset eivät ole
tehneet aikaisemmin teatteria tai kuunnelmaa, he toimivat
ikään kuin tuntisivat tämän median entuudestaan.
He tiesivät tarkkaan, kuinka spiikata tekstiä, kuinka
käyttää ääntä, kuinka elehtiä ja
ilmehtiä. He ajattelivat, että kun paasaa tekstiä
hyvin nopeasti, on hyvä lukemaan. He jäljittelevät
ilmeisesti Keke Rosbergiä, Kimi Räikköstä,
urheiluselostajaa tai diskojukkaa.
”Hyvä lukija
pitää taukoja. Hän painottaa sanoja eri tavalla.
Hän saattaa hiljentää tai koventaa
ääntään ja kaikkiin näihin tulkintoihin
välimerkit antavat vihjeitä”, Pirkko kertoo lapsille.
”Pilkku tarkoittaa ajatus- tai hengitystaukoa elokuvan tai
kuunnelman puheessa. Kun pitää tauon, kuulija ehtii tajuta
mitä satuniityllä tapahtuu. Hän oivaltaa tarinan
merkitykset, käänteet ja tunnelmat.”
Oppilaat pitävät
pilkkusääntöjä vain ikävinä
ulkoläksynä, joita vanhemmat keksivät lasten kiusaksi.
Voiko olla tylsempää? Tässä
oppimismenetelmässä kerättiin aluksi kasveja mutta
matkan varrella opittiin mediatyötä, draaman teoriaa ja
lopuksi jopa äidinkielen pilkkusääntöjä
ilman ponnistusta ja tuskaa. Pirkon mukaan onkin
tärkeää, että oppilas itse oivaltaa pilkkujen
merkityksen. Lopuksi opettaja vain vahvistaa ja hyväksyy lapsen
oman oivalluksen. |
